Olemme saaneet kyselyä kannastamme alueelle suunniteltuun Pihtinevan tuulivoimapuistoon. Avoin kantamme on, että emme tällä hetkellä voi olla suunnitelman kannalla.
Tehty YVA (ympäristövaikutusten arviointi) ja sen tiedotustilaisuus eivät hälventäneet huoltamme puiston vaikutuksista luontoon. Päinvastoin, katsomme että ympäristövaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi: Lisätietoa odottavat suunniteltujen rakenteiden vaikutukset esimerkiksi susien, metsäpeurojen ja haukkojen elinympäristöihin sekä jo olemassa olevien reviirien kartoitukset. Liito-oravien ja riekkojen nykyiset reviirit, metsän kasvuston lajit, jotka ovat osa ravintoketjua, sekä tarvittavien suojavyöhykkeiden määrä myllyjen ympäristössä herättävät yhä kysymyksiä. Myllyjen korkeus ja määrä ei ollut vielä tarkentunut, tällöin ei voi tietää kuinka kauas myllyt heittävät jäätä, välkettä ja ääniaaltoja.
Tällä hetkellä vaikuttaa mahdottomalta kannattaa tuulivoimapuistoa, sillä ympäristövaikutusten arviointi on monelta osin vielä vaiheessa.
Energia, sen tarve ja saatavuus ovat asioita, jotka koskettavat kaikkia yksittäisistä ihmisistä suurteollisuuteen. Koska energiantarpeemme jatkuvasti kasvaa, ei ole merkityksetöntä, kuinka sitä tuotetaan. Ilmastomuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi on tärkeää lisätä uusiutuvan, kotimaisen ja päästöttömän energian tuotantoa. Eräs näistä keinoista on tuulivoiman lisääminen. Tätä siirtymää Vihreät kannattavat yksimielisesti.
Kuitenkaan kaikki tuulivoimalla tuotettu sähkö ei automaattisesti ole vihreää, sillä tavoite on mahdollisimman suureen hyöty–kustannus-suhteeseen: mahdollisimman paljon energiaa mahdollisimman pienillä ympäristövaikutuksilla. Täysin haitatonta energiantuotantoa ei ole olemassakaan, mutta ympäristövaikutusten tarkka analysointi on ensiarvoisen tärkeää jo tuulivoimapuistojen suunnittelussa. Kustannukset ympäristölle eivät saa nousta liian suuriksi.
Keski-Pohjanmaan Vihreiden hallitus
Julkaistu Keskipohjanmaassa 27.4.2025