Lapsuuteni joulut olivat poikkeuksetta valkeita. Hanki saattoi yltää vyötärölle saakka ja se
kantoi pienen tytön askeleita. Maa oli kauttaaltaan lumen peitossa, lumi narisi kenkien alla ja
ulkoilun jälkeen lumipaakkuja sai sulatella leteistäkin. Lähikaupan ostokset vedettiin äidin
kanssa kotiin pulkalla ja mäkeä pystyi laskea vaikka joka päivä.
En varmasti ole ainoa, joka näin juhlapyhien alla seuraa tarkasti sääennustuksia. Missä
lumiraja menee tänä vuonna? Pelkään pahoin, että Keski-Pohjanmaata pohjoisempana. Se on
surullista. Ainakin omaan joulumieleeni lumella on suuri merkitys.
Se, että lumettomat joulut ja vähälumiset talvet yleistyvät myös täällä meillä, kertoo hyvin
konkreettisesti ilmastonmuutoksen etenemisestä. Ilmastopolitiikka, kasvihuonekaasupäästöt
ja hiilijalanjäljet saattavat tuntua vaikeilta tai kaukaisilta, abstrakteilta asioilta, jotka eivät
kosketa itseä. Yksinkertaisimmillaan asiaa voi kuitenkin ajatella näin: Kun pyrimme
tekemään ilmastoystävällisiä valintoja arjessamme, puolustamme samalla esimerkiksi
mahdollisuutta rakentaa lumiukkoja ja lumilinnoja, laskea pulkkamäkeä, käydä hiihtoretkillä,
kieriskellä lumessa saunan jälkeen sekä tehdä lumienkeleitä ja lumilyhtyjä pihalla – eli
kaikkea sitä, mikä on taianomaista juuri suomalaisessa talvessa.
Säde Hotakainen, vihreät